Tänään oli ihanan aurinkoinen ja onnistunut viimeinen päivämme täällä Islannissa. Pääsimme vielä ratsastamaan ja vaellus oli mahtava! Iltapäivän vietimme Atlantin valtamerellä seilaten.

Täyttävän perusaamiaisen jälkeen peri-islantilainen hauska hevosmies tuli hakemaan meidät puoli yhdeksältä hotellilta Sólhestar-tilalleen. Reilun puolen tunnin ajomatkan päästä oltiin jälleen samalla suunnalla ykköstietä etelään päin kuin monena muunakin päivänä. Matkan aikana selvisi, että mies vetää vaelluksen vain meille kahdelle - luksusta. Sólhestar on perheyrityksenä toimiva pieni talli; hevosia on noin 30. Tilalle päästyämme valitsimme kypärät päähämme ja lisäsimme vaatetusta aikaisempien säiden mukaan. Tallin isäntä lähti samantien valitsemaan meille sopivia hevosia ratsastuskokemuksemme huomioiden. Itse asiassa hän kyllä päätyi vaihtamaan toisen hevosista vielä tallissa, kun saimme hänet vakuuttuneeksi runsaasta ratsastuskokemuksestamme. Leena aloitti ratsastuksen Thula-nimisellä noin kymmenvuotiaalla tammalla, joka oli todella energinen ja hyvä tölttäämään. Itse asiassa kyseinen hevonen oli lähes aina miehen itsensä ratsastettavana, joten oli suuri kunnia saada Thula ratsukseen. Katin polle Stúlka oli suurinpiirtein saman ikäinen ja myöskin tamma. Stúlka meni hyvin tölttiä, mutta myös ravasi tarpeeksi pyydettäessä.

Heti alusta lähtien huomasimme, että ratsastus tulisi olemaan huomattavasti vauhdikkaampi kuin aiemmat ostetut vaellukset. Lähdimme tölttäämään melkein samantien (alkukävelyt eivät vissiin ole täällä tapana). Aloitimme parituntisen vaelluksen menemällä pihasta tienvierustaa kulkevalle ratsastuspolulle, ja silloin tällöin setä vilkuili, kuinka meillä sujuu. Molemmat pärjäsivät hevostensa kanssa todella hyvin, vaikka mies olikin varoitellut, että Thula tarvitsee rajoittamista. Matka jatkui töltäten välillä vauhdikkaammin, välillä rauhallisemmin. Tieltä saimme ihastella lampaita lähietäisyydeltä ja pian siirryimme niiden laitumen toiselle puolelle vuorenrinteelle. Ratsastelimme rinteen alapuolella ja loivissa kohdissa jopa parimetristen kivenlohkareiden lomitse. Tunnelma oli hiukan jännittynyt, kun periaatteessa milloin tahansa olisi voinut vuorelta lähteä kivi vyörymään päälle... Edelleen vauhti jatkui reippaana, jopa louhikkoisissa kohdissa (hui). Pidimme taukoa tien vieressä vuoren ohitettuamme. Oli ihanaa makoilla auringossa nurmikolla hevosten levätessä (ja tasatessa hengitystään) vierellämme. Olisimme toivoneet voivamme vähentää vaatetta, sillä tällä kertaa tuplakalsarit ratsastushousujen alla ja kolme paitaa + takki osoittautuivat turhan lämpimiksi. Sedän mielestä tänään oli kesän lämpimin päivä, minkä helposti uskoi pitävän paikkansa. Olimme sään suhteenkin siis todella onnekkaita, tuulikaan ei nyt vaivannut.

Tauon jälkeen hevoset olivat jälleen täynnä virtaa ja vauhti oli sen mukaista. Pysyttelimme kuitenkin vielä töltissä, vaikka laukkasuoria olisi ollut tarjolla useampiakin. Ajoittain Kati ja Stúlka ottivat pieniä laukkapätkiä pysyäkseen edellä menevien, hurjasti tölttäävien tahdissa. Ratsastustiellä meitä vastaan tuli Sólhestarin naapurismies komealla hevosellaan ratsastaen. Miehet vaihtoivat hieman kuulumisia iislenskaksi. Pian kaarroimme läheisen tallin pihaan ja setä vei meidät tutustumaan ystävänsä talliin. Talli keskittyy ilmeisesti kasvatus- ja kilpailutoimintaan, puitteet olivat hienot ja tilavat. Tallilla oli myöskin maneesi. Karsinoista kurkisteli monenmoista issikkaa ja laitumilla oli mm. tammoja varsoineen. Tauon jälkeen vaihdoimme hevosia päikseen ja lähdimme kotimatkalle. Setä vielä varmuuden vuoksi opasti Katia energisen Thulan käsittelyssä. Tultuamme ykköstien yli takaisin pikkutien varrelle, setä siirtyi polleineen syrjään ja sanoi: "Tiedätte, missä koti on, antakaa mennä." Hetken epäröityämme tarkistimme vielä, että tarkoittihan setä varmasti, että saamme laukata omaan tahtiimme. Vastaus oli myöntävä ja meitä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä. Hevoset antoivat parastaan hallitussa kiitolaukassa kotiin päin. Mahtavaa!!! Upeat hevoset, kavionkopse, aurinko, tuulen vire kasvoilla - voisiko olla parempaa. Fiilis oli katossa kyllä koko reissun ajan, mutta huipentui vielä laukkaosuudella. Kävelytimme tammoja hetken laukkaamisen jälkeen, ja sitten ne pääsivät nautiskelemaan levosta laitumelle.

Täydellisen ratsastusvaelluksen päätteeksi saimme mehua ja keksejä. Sedän kysyessä, olimmeko valmiita palaamaan hotellille, ajattelimme molemmat vastata kielteisesti. Olihan se kuitenkin lähdettävä, vaikka tallillahan olisi viihtynyt pidempäänkin. Perillä hotellin pihassa saimme sedältä vielä lähtöhalitkin, tyytyväisyys oli molemminpuolista. Lupasimme vielä, että suosittelisimme Sólhestaria muillekin.

Siistiydyttyämme lähdimme maistamaan hotellia vastapäätä olevan jäätelöbaarin tarjontaa. Jätskiherkut (Katilla pehmistä namilisukkeella ja Leenalla skyr-pirtelö) katosivat makeannälkäisiin suihimme :) Aurinkoinen päivä houkutteli meidät kävelemään keskustaan rantatien kautta. Uskomatonta, että tuli päivä, kun kummallakaan ei ollut pitkiksiä eikä kerrospaitoja. Kävimme vanhasta satamasta ostamassa liput Whale watching -risteilylle (2,5 h) ja suuntasimme keskustaan syömään. Tällä kertaa söimme Tabasco-nimisessä meksikolaisvaikutteisessa ravintolassa. Ruokamme tosin olivat ihan tavallisia, naudanpihviä ja possun kylkiluita. Ilmeet jälleen venähti, kun ribsit tulivat pöytään, sillä melkein puolet possuparan kylkiluista lepäsi lautasella :) Jälkkärijätskit söimme keskusaukion portailla auringosta ja lämmöstä nauttien.

Viideltä nousimme valaidenkatselukippoon satamasta. Ensimmäiseksi paatti vei meidät katsomaan lunneja läheisen pikkusaaren tykö. Kuvia ei moisista otuksista saanut, koska olivat niin harvassa, kaukana ja pieniä. Mutta nähty on kuitenkin. Siihenpä risteilyn anti sitten melkein loppuikin, kun minkään näköisiä evällisiä ei merestä näkyville tullut. Menomatka oli hauska, mutta märkä, kun vauhti nostatti kannelle huimasti vesipisaroita. Laiva pomppi ja hytkyi kulkiessaan, onneksi kuitenkaan merisairaus ei iskenyt kumpaankaan. Valitettavasti tosiaan emme nähneet valaita, delfiineitä emmekä edes isoja fisuja, kuuluimme siihen 5-8 prosentin joukkoon, jotka eivät pääse ihailemaan merielukoita. Hieman jäi mietityttämään, että onko niitä siellä ollenkaan... Saimme kyllä hyvitykseksi ilmaisliput samalle risteilylle, mutta emmehän me niitä ehtineet käyttää. Lahjoitimme ne sitten kotimatkalla vastaantulleelle pariskunnalle, toivottavasti he käyttävät ne ja ovat meitä onnekkaampia merenelämän todistamisessa.

Kävelimme takaisin hotellille pääkatua pitkin ja samalla hyvästelimme Reykjavíkia. Piipahdimme vielä lähikaupassa eväsostoksilla huomista lentomatkaa varten. Nyt on laukut pakattu ja herätys säädetty aamuneljäksi.